Opettaja

Minulla on noin 30 vuoden kokemus opetustyöstä, niin kansalaisopistoissa, musiikkiopistoissa kuin yksityisestikin. Vuonna 2013 Suomen Harmonikkaliitto myönsi minulle Hopeisen ansiomerkin harmonikkamusiikin hyväksi tekemästäni pitkäaikaisesta työstä.

”Parasta työssäni opettajana ovat motivoituneet aikuiset harrastajat!”

Harmonikansoiton yksityisopetus

Tarjoan jonkin verran harmonikan yksityisopetusta kotini yhteydessä olevassa erillisessä työtilassa, lähellä Hämeenlinnan keskustaa. Oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Voit olla vasta-alkaja tai jo pitkään soittanut. Opetus on yksilöllistä ja voimme myös keskittyä vain toivomaasi asiaan, esimerkiksi harmonikalla säestämiseen.

Vanajaveden Opisto

Opetan Vanajaveden opistossa harmonikansoittoa sekä johdan kahta esiintyvää ryhmää, Hattulan viihdesoittajat -orkesteria ja harmonikkayhtye Pomppaduuria. 

Edellä mainittujen lisäksi olen opettanut myös musiikin sovittamista, harmonikalla säestämistä ja MuseScore -nuotinkirjoitusohjelmaa, sekä johtanut puhallinorkestereita. Olen toiminut musiikin tuntiopettajana Vanajaveden opistossa Hämeenlinnan seudulla jo vuodesta 1998 lähtien.

Muut opetuspaikat

Opetan harmonikansoittoa Valkeakoski-opistossa Pälkäneellä. Olen ollut musiikin tuntiopettajana Valkeakoski-opistossa vuodesta 2014 lähtien.

Elokuussa 2023 aloitin työni Kanta-Hämeen muistiyhdistyksellä, talokuoron ohjaajana. Muistiystävällinen talokuoro on kaikille avoin ryhmä, jossa lauletaan tuttuja lauluja haitarin säestyksellä ja jutellaan laulujen teemoista sekä laulujen herättämistä ajatuksista ja muistoista. Kuoron toiminta on osa Oman elämäni sävelet -hanketta.

Syyskuussa 2024 aloitin työni Lopen opistossa (www.lopenopisto.fi), Lopen harmonikkojen johtajana.

Olen järjestänyt ja opettanut Haitariporukka -kurssia vuodesta 2022 lähtien. Haitariporukka on Hattulassa kokoontuva yhteissoittoryhmä, jossa pääsee matalalla kynnyksellä nauttimaan yhdessä soittamisesta. Ryhmässä on tällä hetkellä 8 soittajaa ja lisääkin soittajia voidaan ottaa. Ota rohkeasti yhteyttä!

Kuinka kannattaa harjoitella? Katso videolta vinkkini!