Nuotinnus

                          Selkeä ja tarkoituksenmukainen nuotti on kaiken a ja o.                          Puuttuuko sinulta sellainen?

 Tarjoan monenlaisia nuotinkirjoituspalveluja. Työhön käytän Sibelius -nuotinkirjoitusohjelmaa, jolloin nuoteista tulee selkeitä, helppolukuisia ja painokelpoisia. Teen nuotin aina yksilöllisesti tilaajan toiveen ja käyttötarkoituksen mukaan.

Kappaleen nuotintaminen miltä tahansa tallenteelta on hyvä apu lauluntekijälle, jos nuotinkirjoitus tuntuu haastavalta. Nuotinnus on hyvä apu myös soittajalle, joka on kuullut hienon kappaleen ja haluaisi sitä soittaa, mutta nuottia ei ole saatavilla. Nuotintaessa voin auttaa myös soinnuttamisessa ja sovittamisessa. Nuotinnuksen pohjana käytettävä tallenne voi olla mp3 -tiedosto, CD-levy, C-kasetti tai vaikka YouTube -linkki.

Sovitukset elävöittävät musiikkia ja lisäävät soittamisen mielekkyyttä. Teen sovituksia sooloharmonikalle, harmonikkaryhmille ja muillekin kokoonpanoille. Olen kirjoittanut paljon myös puhaltimille. Sovituksen tekeminen sooloharmonikalle on tarpeen, jos soittaja kaipaa kappaleeseen esimerkiksi bassosooloja tai diskantille enemmän sointuja. Isommalle ryhmälle sovitukseen voi kirjoittaa paljon muitakin elementtejä kuin melodian ja bassoäänen, ja kappaleesta tulee näin vaihtelevampi ja mielenkiintoisempi.

Teen myös käsinkirjoitettujen nuottien puhtaaksikirjoitusta (esimerkki kuvassa) ja kappaleiden transponointia eli muuttamista eri korkeudelle, toiseen sävellajiin. Transponointi tulee useimmiten kyseeseen silloin, kun laulaja toivoo jotain tiettyä sävellajia ja säestäjälle pitää saada nuotti. Käsinkirjoitettujen nuottien puhtaaksikirjoitus taas helpottaa nuotin lukemista olennaisesti. Nykyään moni saattaa jopa kokonaan sivuuttaa kappaleen, josta on vain käsinkirjoitettu nuotti.

Yleinen nuottityyppi on ns. lead sheet, "yhden rivin nuotti", jossa on melodia, sointumerkit ja sanat. Se on hyvä perusnuotti moneen tarkoitukseen. Tällaisessa nuotissa kappale mahtuu yleensä yhdelle tai kahdelle A4 -sivulle ja on siksi kätevä vaikka keikkakansiossa.  Toinen nuottityyppi on "kahden rivin nuotti", jossa melodia ja sanat ovat ylärivillä ja basso sekä sointumerkit alarivillä. Tällainen nuotti sopii hyvin erilaisille yhtyeille. Perinteinen harmonikkanuotti on myös "kahden rivin nuotti", mutta siinä alarivi on kirjoitettu harmonikan bassolle ominaisella tavalla.

Toimitan nuotit pdf -tiedostona. Saat nuotin halutessasi myös xml- tai mxl -tiedostona, jos haluat muokata sitä jälkikäteen esim. ilmaisella MuseScore -ohjelmalla. Voin lähettää nuotin myös "koneen soittamana" äänitiedostona midi- tai mp3 -muodossa.

Lisää nuotintamisesta kerron alla olevalla videolla.