Sävelmieli

Musiikin positiiviset hyvinvointivaikutukset ovat tänä päivänä jo hyvin tutkittuja ja laajasti tunnustettujakin. Mottoni "Musiikki kuuluu kaikille" kertoo siitä, että jokaisella pitäisi olla mahdollisuus päästä musiikin äärelle. Pidän erityisen tärkeänä sitä, että palvelutaloissa ja hoivakodeissa asuville vanhuksille tarjotaan laadukkaita musiikkipalveluja ja -elämyksiä.

Olen valmistunut Tampereen konservatoriosta musiikinohjaajaksi vuonna 1998, pääaineenani harmonikka. Olen jo noin 25 vuoden ajan tehnyt musiikin alan opetustyötä mm. monissa kansalaisopistoissa. Olen opettanut harmonikansoittoa ja johtanut lukuisia erilaisia orkestereita ja musiikkiryhmiä. Olen myös esiintynyt hyvin paljon harmonikkani kanssa sekä ollut muusikkona eri kokoonpanoissa. Tänä keväänä olen opiskellut seniorien musiikkikasvatusta Taideyliopisto Sibelius-Akatemiassa. Koulutus päättyy huhtikuun lopussa.

Kokemusta esiintymisistä palvelutaloissa ja työskentelystä ikäihmisten parissa minulla on jo lähes kymmenen vuoden ajalta. Vuosina 2016-23 ohjasin Valkeakoski-opistossa Pälkäneellä Iltapäivän yhteislaulut -ryhmää ikäihmisille. Vuosina 2023-24 ohjasin Hämeenlinnassa muistiystävällistä talokuoroa. Se oli Kanta-Hämeen muistiyhdistyksen ja Hämeenlinnan vanhusten asuntosäätiön organisoimaa toimintaa ja osa Oman elämäni sävelet -hanketta. Molemmissa näissä ryhmissä laulettiin yhdessä haitarin säestyksellä ja keskusteltiin laulujen herättämistä ajatuksista ja muistoista. Oman elämäni sävelet -hanke päättyi vuoden 2024 loppuun, mutta Hämeenlinnan vanhusten asuntosäätiö jatkaa talokuorotoimintaa ainakin kevään 2025 ajan ns. kiertävänä talokuorona eri asuntosäätiön taloissa. Saan olla ohjaamassa myös tätä kiertävää talokuoroa.

Harmonikkamusiikki on edelleen hyvin monelle tämänkin päivän ikäihmiselle erittäin mieluista. Jo soitin itsessään tuo monelle muistoja mieleen lapsuudesta ja nuoruudesta. Harmonikka on myös hyvin monipuolinen soitin. Harmonikalla voi esittää virtuoosisia soolonumeroita, mutta se on myös erinomainen säestyssoitin, joka sopii hyvin monentyylisten laulujen säestämiseen. Lisäksi harmonikka on helppo kuljettaa mukana minne tahansa, ja olenkin ollut lukuisia kertoa esiintymässä kesäjuhlissa palvelutalojen pihoilla.

OSALLISTAVIA MUSIIKKIHETKIÄ IKÄIHMISILLE

Tarjoan osallistavia musiikkihetkiä ikäihmisille - palvelutaloihin, hoivakoteihin ja yhdistysten kautta järjestettäväksi. Musiikkihetki voi sisältää harmonikansoittoa ja yhdessä laulamista, musiikin tahdissa liikkumista kuten laululeikkejä, tuolitanssia ja kehorytmejä sekä soittamista erilaisilla rytmisoittimilla. Esiintyessäni pidän tärkeänä ihmisten kohtaamista ja yhteyden luomista itse musiikin lisäksi keskustellen, kuunnellen, hymyillen.

Alla olevista videoista voit kuunnella soittoani. Kerron työstäni myös Facebookissa ja Instagramissa nimellä Sävelmieli.

Jos musiikkihetket herättivät kiinnostusta, ota yhteyttä! Kerron mielelläni lisää ja teen tarjouksen.